Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen 29-vuotias,  3-vuotiaiden kaksosten äiti joka hurahti leivontaan ja erityisesti täytekakkujen tekoon. Lähinnä kakkuinnostus alkoi siitä, että osaisi tehdä lapsukaisille kivat synttärikakut, vielä kun saa kaksi kakkua tehdä kerralla, toinen tytölle ja toinen pojalle. Kaikkea muutakin lähinnä makeaa blogistani löytyy, mutta eksyypä sinne välillä myös jotain hyvää suolaistakin.

Olisi kiva jos jättäisit kommenttia vierailustasi, niitä on aina mukava saada {#emotions_dlg.smile}

Minut voi vapaasti linkittää, mutta kerrothan siitä niin linkitän myös sinut {#emotions_dlg.laughing}

 

Postia minulle voi lähettää kanelisokeri@hotmail.fi

29.09.2010 - 14:15

Ja vielä tämäkin oli tarjolla. Tästä tein jo aikasemmin pienen testikakun kun halusin maistaa, että minkälaista oikein on.

Vuokana käytin säädettävää reunavuokaa joka on kyllä tuon neliövuoan lisäksi parhaimpia ostoksiani.

Kukkakoristeet suklaata, tehty silikonisella päivänkakkaramuotilla.

Pohja:

300 g kaurakeksejä

125 g voita

 

Täyte:

5 liivatetta

1 dl Baileys likööriä

2 prk flora vispiä

400 g tuorejuustoa

160 g tomusokeria

4 tl vaniljasokeria

 

Murskaa keksit ja sekoita voisulaan ja painele seos vuokaan.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen, kiehauta likööri ja liuota liivatteet likööriin. Vatkaa kerma ja lisää tomusokeri ja vaniljasokeri. Sekoita tuorejuusto joukkoon. Kaada liikööriliivateseos tasaisena nauhana muiden ainesten joukkoon koko ajan sekoittaen.

Kaada keksipohjan päälle ja anna hyytyä n. 5 tunti, mielellään yön yli.

SakariSokeri kirjoitti 29.09.2010 - 17:54
Tämä pitäisi testata, vaikuttaa herkulliselta!
Tellervo kirjoitti 29.09.2010 - 22:33
Kiitos upeasta ohjeesta, Tein tällä useamman kakun valmistujaisjuhliin ja vieraat pitivät paljon.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code