Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen 29-vuotias,  3-vuotiaiden kaksosten äiti joka hurahti leivontaan ja erityisesti täytekakkujen tekoon. Lähinnä kakkuinnostus alkoi siitä, että osaisi tehdä lapsukaisille kivat synttärikakut, vielä kun saa kaksi kakkua tehdä kerralla, toinen tytölle ja toinen pojalle. Kaikkea muutakin lähinnä makeaa blogistani löytyy, mutta eksyypä sinne välillä myös jotain hyvää suolaistakin.

Olisi kiva jos jättäisit kommenttia vierailustasi, niitä on aina mukava saada {#emotions_dlg.smile}

Minut voi vapaasti linkittää, mutta kerrothan siitä niin linkitän myös sinut {#emotions_dlg.laughing}

 

Postia minulle voi lähettää kanelisokeri@hotmail.fi

06.02.2012 - 16:30

Sain erityisen tärkeän kakkupyynnön jonka halusin myös onnistuvan täydellisesti. Ystäväni pyysi tekemään kakun heidän pienelle tyttärelleen Elsalle joka lähti enkelten matkaan. Toiveena oli valkoisella massalla päällystetty kakku, koristepainatus reunalla ja satiininauha ympärille.

Täytteenä sipaus vadelmahilloa ja vadelmamousse, kuorrutus vaahtokarkinmakuista massaa.

Tällaisena kakku minulta lähti, kiireessä kuvattu

Elsan äiti lisäsi kakun päälle vielä enkelikoristeen. Eikö tullutkin kaunis, koriste sopii aivan loistavasti kakun päälle. Kaunis ja yksinkertainen kakku :)

Riina kirjoitti 06.02.2012 - 18:03
Todella kaunis kakku. Ja varmasti samalla surullisin kakku, mitä on joutunut syömään. Ristiriitaista, herkullinen kakku ja valtava suru :(.
ami kirjoitti 07.02.2012 - 15:46
Kakku oli todella hyvää. Kiitos vielä kerran ja mahtoikohan maksu tulla perille?=)
MinnaT/Makiaa Minnalta kirjoitti 09.02.2012 - 12:21
Todella kaunis ja hempeä kakku <3
Carita kirjoitti 13.02.2012 - 18:12
Todella kaunis ja herkkä kakku. Pienen ihmisen poismeno on aina niin musertavan kova isku.
Itse jouduin syksyllä tekemään raskaimman kakkuni kun läheinen nuori ihminen kuoli. Ikinä ei ole koristeiden&kakun teko ollut niin intensiivistä ja herkkää. Toisaalta se oli myös hyvin terapeuttista...
SakariSokeri kirjoitti 18.02.2012 - 16:05
Ihan täydellinen kakku!
Kanelisokeri kirjoitti 19.02.2012 - 20:20
Kiitos! Tykkään itsekin, että kakku oli hyvin onnistunut ja kaunis ja harvoin pidän tekeleitäni onnistuneina :)
Meku (Toscapulla) kirjoitti 10.03.2012 - 12:01
Onpa todella kaunis, surua huokuva kakku.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code