*Tuunarin Sivupohjat* Kanelisokeri
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen 29-vuotias, hoitovapaalla oleva kohta  3-vuotiaiden kaksosten äiti joka hurahti leivontaan ja erityisesti täytekakkujen tekoon. Lähinnä kakkuinnostus alkoi siitä, että osaisi tehdä lapsukaisille kivat synttärikakut, vielä kun saa kaksi kakkua tehdä kerralla, toinen tytölle ja toinen pojalle. Kaikkea muutakin lähinnä makeaa blogistani löytyy, mutta eksyypä sinne välillä myös jotain hyvää suolaistakin.

Olisi kiva jos jättäisit kommenttia vierailustasi, niitä on aina mukava saada {#emotions_dlg.smile}

Minut voi vapaasti linkittää, mutta kerrothan siitä niin linkitän myös sinut {#emotions_dlg.laughing}

 

Postia minulle voi lähettää kanelisokeri@hotmail.fi

19.02.2012 - 20:23

Törmäsin tällaiseen ohjeeseen jota oli pakko kokeilla, tein kaksi kakkua ensin sisarelleni töihin viemisiksi ja myöhemmin meille kotiin sama kakku. Pari kuoppaa reunassa, mutta muuten onnistunut.

Ohjetta pyydettiin ja sen löydät Mau!kas ruokablogista. Ohjeessa neuvottiin tekemään kaikki täytteet valmiiksi tai jakamaan se liivate. Minä tein joka täytteen valmiiksi sillä välin kun edellinen oli hyytymässä ja sulatin jokaiseen oman liivatteen. Tummasuklaakerrokseen laittaisin ite seuraavalla kerralla vain kaksi liivatetta ja ehkä myös siihen maitosuklaakerroksen, valkosuklaakerros hyvä kolmella liivatteella.

 

30.12.2010 - 18:32

Tein ristiäiskakun ystäväni pikku prinsessan ristiäisiin. Kakusta toivottiin vaaleanpunaista ja bling blingiäkin sai olla. Muuten sain vapaat kädet kakun suunnitteluun.

Pähkäilyjen jälkeen päädyin sitten vauvakoristeeseen ja yksinkertaisiin pieniin kukkiin. Kukissa pääsin testamaan uutta muottiani.

Täytteenä tässä kakussa mansikkahillo, mansikat ja kermavaahto. Pinnalla sokerimassalevy. Koristeet sokerimassaa, paitsi vauva joka on marsipaanista.

Kukkiin on sivelty helmiäiskimalletomua ja vauvan peittoon vaaleanpunaista kimalletomua ja syötäviä sydämiä. Peittoon on painettu kuvio kuviomatolla jonka lainasin Kakkukankaalta kuten myös muotin jolla tein vauvan.

Tämä olikin ihan ensimmäinen ristiäiskakku jonka olen tehnyt. Tämän lisäkis Oonan ristiäisiin meni myös valkosuklaadaim-hyydykekakku.

Daimkakkua pääsi koristamaan vaaleanpunaiset sokerimassajalat :)

Onnea Oona Iida Minealle ihanasta nimestä!

29.09.2010 - 14:15

Ja vielä tämäkin oli tarjolla. Tästä tein jo aikasemmin pienen testikakun kun halusin maistaa, että minkälaista oikein on.

Vuokana käytin säädettävää reunavuokaa joka on kyllä tuon neliövuoan lisäksi parhaimpia ostoksiani.

Kukkakoristeet suklaata, tehty silikonisella päivänkakkaramuotilla.

Pohja:

300 g kaurakeksejä

125 g voita

 

Täyte:

5 liivatetta

1 dl Baileys likööriä

2 prk flora vispiä

400 g tuorejuustoa

160 g tomusokeria

4 tl vaniljasokeria

 

Murskaa keksit ja sekoita voisulaan ja painele seos vuokaan.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen, kiehauta likööri ja liuota liivatteet likööriin. Vatkaa kerma ja lisää tomusokeri ja vaniljasokeri. Sekoita tuorejuusto joukkoon. Kaada liikööriliivateseos tasaisena nauhana muiden ainesten joukkoon koko ajan sekoittaen.

Kaada keksipohjan päälle ja anna hyytyä n. 5 tunti, mielellään yön yli.

18.04.2010 - 11:11

Juustokakkua en ole aikasemmin kokeillut tehdä, nytpä pitikin sitten synttäreille tehdä ja kyllä tuli hyvää  Hymy

Vähän pääsi reunalta valumaan, laitoin marjat jäisinä kakun päälle ja siihen sitten kiille päälle.

Pohja:

220g kaurakeksejä

100g margariinia

Murskaa keksit ja sulata margariini, sekoita keskenään ja painele irtopohjavuoan pohjalle, laita jääkaappiin hetkeksi kovettumaan.

Täyte:

2,5 dl flora vispiä

200 g tuorejuustoa

1,5 dl tomusokeria

1 rkl vaniljasokeria

3 liivatetta

sitruunamehua 2 rkl

Vatkaa kerma ja lisää joukkoon tuorejuusto ja tomusokeri. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 min. kiehauta sitruunamehu ja liota liivatteet sinne(purista ylimääräinen vesi pois). Sekoita täytteen joukkoon ja levitä keksipohjan päälle. Laita jääkaappiin jähmettymään.

Kiille:

2 dl mehua

1 dl hyytelösokeria

Sekoita hyytelösokeri kiehuvaan mehuun, kiehauta ja annan jäähtyä  muutama minuutti.

Lisää marjat kakun päälle ja lusikoi liemi siihen päälle. Anna jähmettyä jääkappissa 3-4 tuntia, mieluiten yön yli.

 

 

15.04.2010 - 18:18

Tämä on sellainen jota täytyy aina välillä tehdä, kun oon niin hyvää.

Hellapoliisin ohjeella tehty tämä kakku, ohje löytyy täältä.

Laitoin pohjaan pikkuisen vähemmän noita keksejä ja olisikin saanut olla vaikka hieman paksumpi.

Ja aina on yhtä hyvää Hymy

28.11.2009 - 17:12

Valkosuklaadaimkakun ohjeella tehty, lisäsin vain osaan täytettä mansikkasurvosta