*Tuunarin Sivupohjat* Kanelisokeri
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen 29-vuotias, hoitovapaalla oleva kohta  3-vuotiaiden kaksosten äiti joka hurahti leivontaan ja erityisesti täytekakkujen tekoon. Lähinnä kakkuinnostus alkoi siitä, että osaisi tehdä lapsukaisille kivat synttärikakut, vielä kun saa kaksi kakkua tehdä kerralla, toinen tytölle ja toinen pojalle. Kaikkea muutakin lähinnä makeaa blogistani löytyy, mutta eksyypä sinne välillä myös jotain hyvää suolaistakin.

Olisi kiva jos jättäisit kommenttia vierailustasi, niitä on aina mukava saada {#emotions_dlg.smile}

Minut voi vapaasti linkittää, mutta kerrothan siitä niin linkitän myös sinut {#emotions_dlg.laughing}

 

Postia minulle voi lähettää kanelisokeri@hotmail.fi

03.09.2010 - 22:55

Pizzaa pitkästä aikaa. Siskollani söin kerran rukiista pizzaa ja oli hyvää, joten päätinpä tehdä itsekin vaihteeksi sellaisen.

Pohja:

2 1/2 dl vettä

2 pussia kuivahiivaa

1/2 öljyä

1 1/2 dl ruisjauhoja

4 1/2 dl vehnäjauhoja

Alkuperäisessä ohjeessa olis ollut ruisjauhoja 2 1/2 dl, mutta laitoin vähemmän ettei tule liian rukiinen.

Sekoita kuivahiiva jauhojen joukkoon, lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja lisää öljy. Kaada joukkoon jauhot ja vaivaa taikina hyvin, anna kohota n. puoli tuntia (itse taisin kyllä antaa olla vähemmän aikaa).

Kaulitse pellin kokoiseksi, täytä ja paista 225 asteessa n. 15min.

Itse laitan aina pohjan päällle tomaattimurskaa, mutta myös ketsuppi käy. Tässä pizzassa täytteen oli tonnikalaa, kinkkua, pekonia,  kevytmeetvurstia ja tomaattisiivuja. Melkoinen kaloripommi ja tietenkin reilusti juustoa. Pohjassa ei ole lainkaan suolaa eikä kyllä sitä kaivannutkaan, sillä täytteet olivat sen verran suolaisia, oli jopa ehkä hieman liian suolaista pizzaa. Mutta hyvää kyllä oli, ihan peruspizzaa. Itse tykkään, että pizzassa pitää olla kunnolla täytettä.

18.04.2010 - 10:34

Kaksosten 1-vuotissynttäreille tein noita samoja piirakoita mitä aikasemminki tässä blogissa esittelin.

Tällä kertaa tein piirakat edellispäivänä valmiiksi ja pakastin raakana ja sitten vain juhlapäivänä jäisinä uuniin ja oikein hyviä tuli, näin saatiin tuoreita piirakoita tarjolle. Tämä onkin hyvä keino, voi tehdä isomman määrän kerralla ja sitten pakkaseen pienissä erissä ja sieltä vain sitten uuniin. Kunhan muistaa että laittaa piirakat pellillä tai tarjottimella pakkaseen ja sitten kun ovat jäätyneitä voi siirtää pussiin niin eivät näin tehtäessä tartu kiinni toisiinsa.

15.04.2010 - 18:29

Itse en ole koskaan ennen tehnyt karjalanpiirakoita ja pitki kokeilla miten se onnistuu. Kaksosten synttäreillä ajattelin tarjota omatekoisia piirakoita. Oikein hyvän makuisia olivat ja taas kerran ohje löytyi Hellapoliisin sivuilta, ohje täältä.

Itse en kastanut piirakoita vesivoi-seokseen vaan sivelin vain pinnalle voisulaa.