*Tuunarin Sivupohjat* Kanelisokeri
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen 29-vuotias, hoitovapaalla oleva kohta  3-vuotiaiden kaksosten äiti joka hurahti leivontaan ja erityisesti täytekakkujen tekoon. Lähinnä kakkuinnostus alkoi siitä, että osaisi tehdä lapsukaisille kivat synttärikakut, vielä kun saa kaksi kakkua tehdä kerralla, toinen tytölle ja toinen pojalle. Kaikkea muutakin lähinnä makeaa blogistani löytyy, mutta eksyypä sinne välillä myös jotain hyvää suolaistakin.

Olisi kiva jos jättäisit kommenttia vierailustasi, niitä on aina mukava saada {#emotions_dlg.smile}

Minut voi vapaasti linkittää, mutta kerrothan siitä niin linkitän myös sinut {#emotions_dlg.laughing}

 

Postia minulle voi lähettää kanelisokeri@hotmail.fi

28.01.2012 - 23:01

Nikon synttärikakkuun meni Zekrom maalaus. Kakussa täytteenä mansikkahillo, mansikat ja kermavaahto. Aikasemmin olen tehnyt Nikolle myös tämän Sonic-kakun.

09.12.2011 - 22:01

Nella Silvialle tein kaksi tällaista kakkua ristiäisiin.

Ja koriste kaveriksi toiselle kakulle

Ja vielä tuota "tonttulakkia" toiselta puolelta.

13.11.2011 - 21:37

Naapurini pyysi minua tekemään pojalleen Kasperille synttärikakut, kakkuja oli tarkoitus tulla kaksi joihin hän oli tilannut spiderman kakkukuvat. Kuvat oli tilattu jo aikaa sitten, mutta eivätpä vaan kerenneet tulla synttäreihin mennessä. Synttäreitä juhlittiin kahtena päivän ja ekalle päivälle tein sitten ihan vain kermakakun ilman koristeita sillä minulla ei ollut aikaa koristetta tehdä. Kapserin äiti sitten koristeli kakun marsipaanikukilla. Seuraavalle päivälle oli sitten uuden kakun vuoro ja kun harmitti niin kun Kasper ei saanu spiderman kuvaa kakkuun kun oli sitä niin toivonut ja oli todella pettynyt joten nopsaan tein spidermanmaaluksen. Nopsasti tehtynä sain tällaisen aikaa ja Kasper onneksi tykkäsi kakusta :)

Viime vuonna tein Kasperille tämän dinokakun.

Tänä viikonloppuna tulikin tehtyä kakkuja, Kasperille kaksi kakkua ja mieheni enolle yksi kakku joka myös ilman koristeita. Miehellä ens viikolla synttärit joten hänelle kakun aioin tehdä vasta sillon, mutta anoppi sitten tekikin kakun jonka hän täytti ja minä pursotin. Saatiin meillekin kakku, itse en olisi kerennyt tehdä alusta alkaen sitä kakkua.

10.08.2011 - 22:57

Tänään vietettiin Laurin päivää ja kun sattui olemaan yksi ylimääräinen kakkupohja joka oli juuri leivottu joten tekaisin pojalle kakun. Täytteenä omatekoinen mansikkasose ja kermavaahto.

Koristeita ei löytynyt ennestään kuin pari pientä haaleanpunaista kukkaa joten tekaisin vain nimen kirjaimet ja laitoin ne kolmen kukan kera kakun pinnalle. Yksinkertainen ja hillitty koristelu joka oli kyllä omasta mielestäni ihan kivan näköinen. Lapset on kyllä ihania kun taas tuumasivat, että äiti teki hienon kakun. Kyllä kaksi vuotias jo tietää mikä on hieno, eikö vain :) Pikkuneidin nimpparit olivat viime kuussa jonne ei kyllä valitettavasti tullut kakkua tehtyä, mutta eivätpä onneksi vielä tajua et miksi toinen sai kakun ja toinen ei. En olis nytkään tehnyt ellei pöydällä olisi ollut kakkupohjaa valmiina. Nimipäiviä ei meillä yleensä juhlita, enkä kyllä edes omista kalenteria jossa nimipäivät olisivat.

30.05.2011 - 23:36

Mopopoika Jussin 11-vuotissynttäreille toivottiin kakkuun mankimaalausta. Maalaus maalattu sokerimassa levylle, kirjaimet vaahtokarkinmakuista massaa. Täytteenä kakussa mansikkahillo ja kermavaahto.

24.05.2011 - 21:27

Joel juhli tänään 9-vuotissynttäreitään karviskakun kera. Hän tykkää kissoista joten karvista toivottiin kakkuun. Pieni 4 munan kakku jossa välissä masikkahillo ja kermavaahto. Karvinen on maalattu pastaväreillä sokerimassalevylle. Kirjaimet ja numero vaahtokarkinmakuista massaa.

Seuraava kakku jonka teen onkin sitten perjantaille Joelin isoveljen Jussin synttäreille. Ja lauantaille vielä kolmas kakku kun saavat lisää vieraita :)

25.04.2011 - 14:29

Maanantaina meidän tehoduo täytti kaksi vuotta ja synttäreitä juhlittiin sitten torstaina.

Kakun koristeeksi tuli Laurille postimies Pate, kattoo mielellään patea tv:stä ja Nellille Minni, on nimittäin ankara Minni ja Mikki fani. Tuo hahmojen teko on mulle kyllä vaikeaa, eikä näistä nyt ihan täysin näköisiä tullut ja ei todellakaan mun parhaita koristeita. Koristeet karkinmakuista massaa ja sokerimassaa.

Kakussa täytteenä mansikkahillo, mansikka ja banaani.

Patea lähemmin vaikka ei kumpikaan koriste oikein kestä lähempää tarkastelua, Pate on sellanen tynkäjalka ja minni pullero :)

Ja Minni

 

Lisäksi oli minimokkapalmuffineja jotka oli Pullahiiren ohjeella tehty, tosi hyviä. Jouduin vuoat ottaa pois kun alkoivat irrota reunoilta joten paremman näköinen ilman niitä.

 

Lusikkaleipiä

Kylmäsavulohimunakasrulla

Erikseen en kuvaa ottanut kaikista mutta vielä oli tarjolla tonnikalapiirakkaa, kinkkujuustosarvia ja Aila-tädin piimähyytelökakkua.

04.04.2011 - 12:36

Tein sisareni tyttöjen synttäreille kakun jolla juhlistettiin heidän 2v. ja 3v. synttäreitä. Koristetoivomuksena oli kaksi tyttöä jotka pitävät kädestä kiinni ja kakun makuna vadelma. Koristeesta kuvia enemmän edellisessä postauksessa.

En nyt muista oliko kakku 8 vai 10 munan, mutta iso siitä kuitenkin tuli. Täytteenä siis vadelmahillo ja vadelmat ja kerma-mascarpone-vadelmamousse.

Kirjaimet ja numerot vaahtokarkin makuista massaa, kukat ja lehdet sokerimassaa. Pursotukset flora vispiä.

 

 

 

 

13.01.2011 - 22:17

Nikon syntymäpäiville tein tämän Sonic-kakun. Toiveena oli mansikkatäyte, kermapursotukset ja Sonicin kuva. Kuva maalattu pastaväreillä sokerimassalevylle.

Reunapursotusten päällä Wiltonin sinistä glitterhilettä

Onnea Niko!

06.11.2010 - 20:36

Kasper tykkää dinosauruksista ja suklaakakusta joten tähän kakkuun tuli dinomaalaus ja kaakaojauheella maustettu pohja. Tämä olikin suurin kakku minkä olen koskaan tehnyt ja mittaa tuli jopa 29x37,5cm. Täytteenä mansikkahillo, banaaniviipaleet ja kermavaahto.

Ja pursotukset taas näillä omiksi suosikeiksi muodostuneilla lehti- ja koripunostyllalla.

Kukat on tehty omenankukkamuotilla, pienimmällä muotilla. Lehdissä hieman kimalletta Blue moon efektisävystä

 

13.08.2010 - 20:58

Aikasemmin viikolla oli pojan nimipäivä ja kun siskokin sain nimipäivänään kakun niin täytyihän toki tehdä myös pojalle, tosin en kerennyt varsinaisena nimipäivänä sitä tehdä. Nopsaan tehtyä kakku ja ihan ilman koristeita kun ei taho millään enää keretä tehdä koristeita eikä enää iltaisin jaksa kun lapset nukkuu. Se oma aika menee sitten kaikkeen muuhun.

Välissä omatekoista mustaherukkahilloa ja rahkakermaa. Yhdessä välissä kondensoidusta maidosta keitettyä toffeeta ja myös pinnalla sama toffee.

Meinas tuo toffee imeytyä kakkulevyyn ja alkoikin heti näkyä reikiä pinnassa mutta ihan hyvin kuitenkin siinä pysyi eikä valunut pois kuten pelkäsin. Taas oli niin kauhean kuuma sisällä, että kakusta valui ihan kokoajan nestettä vaikka samalla määrällä kostutin mitä yleensä. Ja vaniljakreemijauhetta ei ollut yhtään joten kerma oli aika pehmeää. Jokohan sitä nyt oppisi ettei tee kakkua näin kuumalla ellei ole ihan pakko.

Reunapursotukset tehty lehtityllalla, ite tykkään että nätimpi tulee jos tekee väliin rannut koripunostyllalla, mutta nyt mentiin helpoimman/nopeimman kautta.

 

18.04.2010 - 11:33

Kaksosten 1-vuotis synttäreitä juhlittiin viikonloppuna

Pojalle Lauri auto kakku

Täytteenä mansikkasurvosta ja mansikkamoussea. Pursotukset flora vispiä.

Pikkuneidille hello kitty-kakku

Täytteenä vadelmahilloa, vadelmaa ja kermavaahtoa.

03.04.2010 - 15:32

Tein synttärikakut siskoni tytöille, 1-vuotis- ja 2-vuotissynttäreitä juhlittiin eilen.

Nuorimmainen sai sydänkakun, kun oli pienempi kakkukuva ja ajattelin että sopisi paremmin kapeamman kakun päälle. Täytteenä vadelmahilloa, vadelmaa ja kermavaahtoa. Pursotukset flora vispiä.

 

Vanhemman tytön kakku, jossa täytteenä vadelmahilloa, vadelmaa ja mansikkamoussea. Tässä myös pursotukset flora vispiä.

Pientä hienosäätöä vielä tarvitaan pursotuksiin, tässäkin jäi tuo kakkukuva paistamaan tuolta pursotusten välistä. Mietin että miten tuon kakkukuvan käy kun tein kakut jo torstaina ja pidin niitä kuvun alla eiliseen asti, mutta näköjään passaa ihan hyvin noille kakkukuville.

Flora vispi onkin ainoa kerma jota olen käyttäny, kakkuinnostuksen alkaessa luin vinkin että se olisi parasta pursotuksiin joten sillä olen sitten pursotellut.

Tässä olikin sitten kakkua hetkeksi aikaa, seuraavat varmaan vasta kahden viikon päästä oman kaksikon synttäreille. Lauriauto-koristeesta tulossa kuvaa jossain välissä.